Hevoset

Hevoset kuttukuussa - kuvia

Hevosia meillä on neljä: 32 vuotias Gotlannin Russ-mummo Ruuti, kaksi suomenhevosta Rama ja Topi sekä shetlanninponi Blondi.

Kaikki ovat omia harrasteheppojamme, ratsuja, jotka suurimmaksi osaksi viettävät mukavaa pullahevosten elämää, emmekä sitä häpeä tunnustaa. Lauma on kiinteä ja yhtenäinen. Ne ovat kaikki helppoja ja lempeitä polleja, toki omine oikkuineen ja erityispiirteineen..

Hevoset ovat 100% Moonan juttu. Tyttö on kasvanut hevosten seassa ja sen kyllä huomaa hevosmiestaidoissa ja asenteessa nelijalkaisiin ystäviinsä. Tosin, jos ylimääräistä rahaa olisi ollut valmentautumiseen, siinä olisi varmasti ollut myös hieno kilparatsastajan alku. Mutta parempi näin; jos osaa nauttia räntäsateessa savisella maantiellä ratsastamisesta ja paskanluonnista iltamyöhään, on se minusta asioiden oikeilla alkulähteillä olemista. Tekstiiliurheilu ja valmiiksilämmitellyt ponit maneesissa ovat ihan muiden juttu.

Meillä voi ratsastaa JOS asenne on kohdallaan, maantie ja metsä riittää kehyksiksi..mutta narisevat pikkutytöt, joille pitäisi olla huippuvälineet ja hiekkakenttä, torjumme ystävällisesti.

Itse asiassa emme panisi ollenkaan pahaksemme jos löytäisimme muutaman luottohenkilön auttamaan Moonaa liikuttamisessa tallitöitä vastaan; varsinkin rauhalliselle tätiratsastajalle joka nauttii puuhailusta perustasolla, olisi ruunamme omiaan vakkarimaastoiluun. Tai mukavalle, ahkeralle nuorelle tytölle. Ylimielisyyttä hevosia kohtaan emme voi sietää- tai vaatimustasojen esittämistä. Maassa maan tavalla, on mottomme. Viihdymme omassa elämässämme ja se, että hevosemmekin viihtyvät, on meille tärkeää. Tätä ei pidä käsittää niin, ettei meillä tunnettaisi rajoja ja sääntöjä; päinvastoin olemme monelle melkoinen ”kurileiri”, mutta uskomme reiluun ja topakkaan johtajuuteen niin koirien kuin hevosten kuin lastenkin suhteen..paitsi että kaikki nelijalkaiset on paljon helpompi kasvattaa...

Olemme vuosien varrella kohdanneet uskomattomia asenteita hevosiamme kohtaan, piiskanläiskintää, lannehalvaukseen saakka lumessa laukkauttavia ”osaajia” ja hevosten ”taitoihin” tyytymättömiä ratsastajia ja meille ne ovat meille mitä suurin kauhistus.

Siipiveikot

Kanoja, hanhia, ankkoja, kalkkunoita ja heinäsorsia meillä on ollut aina. Ilman häkkejä ja aitauksia ; lintuinfluenssa on onneksi jaksanut kiertää meidät..

Siipiveikkomme kuuluvat jo ulkoisestikin kesäpihaan, uimaan mörkölampiimme, nokkimaan ja kuoputtamaan tunkiolle, kiekumaan (herättävät naapuritkin 10 km säteellä:)) ja kaakattamaan.

Keväällä alkavat munasuonet sykkiä ja pikkuhiljaa osa kanarouvista katoaa hyvinkätkettyihin hautomoihinsa kunnes tuovat kätköistään tipulaumansa ihasteltavaksi.

Alunperin kanamme olivat Alhon ja Savitaipaleen maatiaiskantaa, mutta sekoitin pakkaa hakemalla luomukanalan ”hylsyistä” Hy-Line-rotua ja nyt taitavat kanoistamme suurin osa olla ns. Kuttukuun omaa mixiä..jotka luonnonvalinnasta geenimanipuloituneina osaavat mm. metsästää hiiriä, ihan totta!

Hy-Linet osoittivat monen muun eläinlajin tavoin olosuhteiden olevan se ratkaiseva tekijä uinuvien vaistojen aktivoitumiselle kun ne muutaman kuukauden kuluttua meilletulostaan olivat jo ihan normaalin maatiaismaisesti käyttäytyviä ja hautoivat puolipöhköinä siinä kuin serkkunsakin.

Alkuviikot ne istuivat kanalan portailla järkyttyneinä siitä, miten suuri voi olla maailma ja että ”ihanko tosi tuolla vihreällä matolla pitäisi kävellä”. Myös nukkuminen ilman taivaan valojen sammuttamista oli niistä aluksi kummallista, koska kesällähän on valoisaa koko ajan. Aluksi ne siis valvoivat yhtä kyytiä niin kauan, etteivät enää jaksaneet pysyä hereillä..ja nukahtelivat sitten päiväsaikaan ja miten sattuu pitkin pihoja. Pikkuhiljaa sisäinen rytmi alkoi löytyä ja ennen ”iltaa” nekin kiipesivät turvallisen sisäorren sijaan pihapuuhun maatiaisten kanssa nukkumaan valoisaa kesäyötään. Kas kesällä meidän kanamme nukkuvat mieluummin Terijoen Salavissa kuin sisällä:)

Kukkoja meillä on aina liikaa, joten niitä voi meiltä myös kysellä. Maatiaiskananmunia saattaa kesäisin joskus olla myyntiinkin asti.Ja joka niitä pääsee maistamaan, ymmärtää mikä vissi ero on todella aidosti vapaan kanan munalla verrattuna muihin tuotantokategorioihin:)

Kissat

Täällä kuvia kissoistamme

Kissoja on kuusi:
Tirlittan (juniori, puhtaanvalkea pitkäkarva, sylikissa vailla vertaa), Malcow mustakatti, kollipoika (ei kerrota sille, ettei sillä ole enää palleja), Couscous raitainen, Absintti (ei kerrota sille että pallit lähtevä ihan kohtsilleen) ja Tiramisu-sisko ja veli raitapaidat, Lazzarella (mustavalkea paskatykki, ei ikinä milloinkaan ole oppinut sisäsiistiksi- jos nyt ei sitten haluta ajatella yltiöpositiivisesti,että käännettynä sisäsiisteys voikin olla sitä, ettei se tee tarpeitaan muualle kuin sisälle.).

Kissanpennut meillä on jollakulla joka vuosi, kasvavat vaatekomerossamme ja tulevat tässä hulinassa väkisinkin rohkeiksi ja avoimiksi. Niitä voi varata/kysellä pysyviin koteihin, ei lasten leluiksi eikä kertakäyttötavaraksi vaan ”pysyviin suhteisiin”. Uroskissoja en enää mielelläni anna yksinäisiksi kissoiksi kaupunkiin, sillä vaikka ne leikataan, on tiedossa yleensä liian rajua menoa ja ääntä kerrostalokolmioon (ja kaupunkialueella kissan irti pitämisessä lopputulos on sama kuin viskaisi sen itse samantien auton alle.). Jos perheessä on jo toinen kissa, ongelmia ei yleensä tule koska ne pitävä seuraa toisilleen.

Kissat ovat meillä pitämässä vanhojen rakennusten rotta/hiiriongelman kurissa- navetan takana meillä on isokokoinen vanha kesätalo navetoineen ja ne ovat enemmän kuin otollinen hiiribaari, samoin lähinaapureiden tyhjilleen jääneet ulkorakennukset, ladot ja navetat täyttyivät ei-toivotuista siimahännistä. Alkuvuosina olimme siis hukkua rottapopulaatioon, pari citykissaamme eivät kerta kaikkiaan mahtaneet näille valtaville jyrsijöille mitään- itse asiassa jalostimme rottien kuriinsaamisen jo koko perheen harrasteeksi. Muistanpa kerran kun parin punaviinilasillisen jälkeen hyvän Teija-ystäväni kanssa otimme pesäpallomailan ja minkälietorrakon ja lyhdyn kanssa lähdimme rottajahtiin..luonnollisesti kahden naisen metsästysretki päättyi kiljuntaan ja lopunkin punaviinipullon kumoamiseen..ilman saalista..

Koiristamme edesmennyt Aarni-porokoiramme oli tässä suhteessa aatelia: sen päästäminen pimeään talliin/navettaan ihmisten edellä takasi saalista sekunnin murto-osassa..itse asiassa se oli kyllä jännää aikaa:)

Niinpä; näistä syistä siis lisäsimme kattikantaa ja ne muuntuivat kunnon maatiaisiksi pitäen huolta siitä, että rotat pysyvät nollatoleranssissa. Kuten kerroinkin jo, hiiristä huolen pitävät myös kummalliset tappajakanamme.

Pari vuotta sitten meiltä katsosi suit sait parin kuukauden aikana viisi vanhaa ja rakasta kissaamme (Molli, Miilet, Brandy, Mimmi, Kitty) joko erään mökkiläisen ahkeroinnin seurauksena tai ilveksen suuhun, nyt tämä nuorempi polvi toivottavasti osaa väistää molempia edellämainituista tuhoisista luonnonvoimista.

Barbie-possu

Minipossu Barbie täyttää ensi kesänä 11 vuotta. Se on oma itsensä, itsenäinen, itsepäinen sikarouva, jolle onneksi tulivat viime kesänä vaihdevuodet ja kolmen viikon välein siihen saakka esiintynyt (rasittavuuden huippu) 3 päivää kestävä kiima, katosi tyylikkäästi ja koko käytös seestyi samantien. Enää ei taksikuski soittele, että ”Haloo, teidän sikanne juoksee kylätietä pitkin Vehmersalmen suuntaan. Ei siinä muuten mitään, mutta juoksee keskellä tietä, eikä suostu väistämään edes bussia.”. (Ja nyt kun tätä kirjoitan on toukokuun loppu ja sika on tehnyt edellisviikolla renkipoikana meillä olleen tuttavamme elämän toooodella hankalaksi; mies maalasi punamullalla navetanpäätyä ja tikapuiden alla ravisteli rakastunut sika..joka sitten teljettiin kanalaan työturvallisuuden takaamiseksi. Joten se niistä vaihdevuosista, taitaa olla niin, että viime vuosi oli vaihdevuosi ja nyt ollaan taas radalla:))

Suurimman osan talvipäivistä rouva nukkuu pehkupesässään, mutta kesäaikana laiduntelee tilalla vapaasti, köllöttelee missä köllöttelee ihan fiiliksen ja auringonpaisteen mukaan ja käy välillä hakemassa topakat suojakertoimet lampien mutalikosta.

Barbie rienaa kävijöitä tonkimalla maahan unohtuneet reput, joten varokaa hyväkärsäistä vanhaarouvaa joka osaa avata vetoketjut, napit ja nepparit- jos jossakin on suklaapatukka tai koirannappulapussi, ne voivat pian olla entisiä. Samoin olut/siideripulloja ei kannata laittaa maahan odottelemaan.. tämä tiedoksi moisia aineita käyttäville vieraille:)

Toki jos haluatte: viihdyttäkää sitä makupalalla sorkanantoa, kierimistä ja istumista vastaan- ilmaiseksi se ei tee mitään (ja jos huijaatte, se näykkäisee teitä jalasta).

Barbie huolehtii myös siitä, että tilalla vierailevat vieraat koirat pysyvät kurissa ja sian nuhteessa..jos siis rouva taapertaa hihnan päässä räyhäävää koiraanne kohti, ottakaa kiltisti takapakkia koiranne kanssa..tälle rouvalle ei virnistellä...

Ensi kesänä aiomme hankkia Barbille kasvamaan seuraajan kun sopiva pahnue löytyy (ehtii opettaa kamunsa talon tavoille jos kunto säilyy yhtä hyvänä kuin tähänkin saakka). Ja jos joutuu luopumaan possustaan ja haluaa tarjota sille hyvän ja pysyvän kodin, voi ottaa yhteyttä.

Tätä linkkiä napsauttamalla pääset tutustumaan hevostemme, siipiveikkojemme,Barbien ja kissojemme kuviin.

Koirat

Koirat ovat olleet maailmani 7-vuotiaasta lähtien. Ensimmäiset muistoni keskittyvät kummin suomenpystykorvaan ja sen seuraajaan, riehakkaaseen saksanseisojanuorukaiseen, josta tuli minulle jatkossa sydänystävä, kasvinkumppani (ja jonka hienoa koulutusta osasin jo silloin ihailla). Myös samojedinkoirauros Anttu, joka hinaili minua, 8-vuotiasta- pitkin Kuopion keskustaa (ja osat vaihtuivat kun aloin ymmärtää sen aivoituksia ja kasvoin tarpeeksi painavaksi ja ennenkaikkea teknisesti taitavammaksi- mikä aluksi tarkoitti tarkkuutta ankkuroitua kesken pahimman hinauksen lyhtypylväästä seuraavaan-hihnan toiseen päähän) kuului koirankielen-opettajiini.

Koska vanhempani eivät koiraa suostuneet hankkimaan (ja jonka vuoksi varmaankin hankin hakaneulan korvanlehteen ja kuljin murrosikäni Eppu Normaali-rintaplakaatein peitettynä:)) pystykorva Heli sai myös olla ”oma” lainakoirani monen vuoden ajan.

Tiivistetynä voisi todeta, että sain koko lapsuuteni ja nuoruuteni parhaat kaverini nelijalkaisista ja villistä mielikuvituksestani- eikä se asetelma ole mihinkään muuttunut ajan kuluessa vaikka naama on rutistunut ja takamus levinnyt:) Pidän eläimistä ihan niiden itsensä tähden, kilpailuvietti ei ole minuun tarttunut.

Oman ensimmäisen koirani hankin 16-vuotiaana muutettuani kotoa. Suursnautserin, kuinkas muuten. Harkinnassa oli rottweiler, mutta tämän rodun kohdattuani olin löytänyt sen oikean.

Arasta kasvoi hieno narttu, FIN MVA Riesenhoff Klara, joka on kaiken kasvatustyöni johtotähti edelleen.
Sen seuraksi tuli meille parin vuoden kuluttua myös Riesenhoff Donar, jonka mukana avautui aivan uusi perspektiivi: uroksen maailma. Olen valtavan kiitollinen näistä hienoista koirista niiden kasvattajille, Hoffrenin Karille ja Liisalle, mutta ennenkaikkea saan kiittää koirasilmäni kehittymisestä oikeaan suuntaan Karia, jonka trimmausliikkeellä istuin kyselemässä ja kuuntelemassa aina kun siihen tarjoutui mahdollisuus.

Arkirealistinen, maalaisjärkinen ja koiran laumakäyttäytymisen tiiviiseen havannointiin perustuva koiramiestaito on edelleen ohjenuorani. Toki se on täydentynyt omalla kokemuksella, mutta perusteet ovat edelleen samat: koira on koira, ei ihminen ja jotta osaisimme tulkita sitä oikein, on meidän ”puhuttava koiraa” ja ymmärrettävä lajikäyttäytymisen periaatteet. Metodiikat ja koiramaailman -ismit ovat useimmat suoritepainotteisia, mutta tarjoavat varsin köykäiset perusteet todelliselle,varmalle ja kumpaankaan suuntaan pröystäilemättömälle koira-omistajasuhteelle.

En usko kurmuuttamiseen enkä natsismiseen käskyttämiseen vaan luottamukselliseen työtoveruuteen, jossa molemmat tietävät paikkansa.

18-vuoden ajan olen kasvattanut risupartoja pienimuotoisesti ja työ jatkuu edelleen, vaikka välillä väsähdin ja turhauduin koko rotuun, tuntui että se on poispilattu kauneudella ja parin terävän, huonohermoisen, mutta hervottoman kauniin pentueen lannistamana ajattelin jo lopettaa koko homman.

Into on kuitenkin palannut onnistuttuani palauttamaan pentueisiin sitä vanhakantaista jykevää piirteikkyyttä, jolla kaikki ihmiset eivät osaa mennä eteenpäin, mutta taitavissa käsissä muuntuvat juuri niiksi ominaisuuksiksi, joita arvostan yli kaiken muun, ulkokultaisen.

Paimenkoiriin ajauduin tietysti oman työni myötä. Se joka ei ole kokenut koiran kanssa työskentelyn tuomia etuja, menettää päivittäin paljon. Niistäkin paaaljon enemmän oman otsikkonsa alla.

Koirien remonttiapua olen antanut kaikkien näiden vuosien alla yhdelle jos toisellekin omistajalle. Koen olevani ennenkaikkea käytöksen tulkitsija molempien suuntaan, mutta muistutan, että koiraongelmien ratkaiseminen on totista työtä, johon omistajan ja koko perheen on sitouduttava huomattavan pitkäksi aikaa! Useimmiten niiden korjaamiseen tarvitaan vähintään yhtä pitkä aika kuin niiden kertymiseen ja työ joka on tehtävä tarkoittaakin syvälle peiliin katsomista ja omien tapojensa muuttamisesta.

Olen aika ajoin valmis ottamaan pitovaikeuksien kynsiin joutuneita paimenkoiria vastaan jatkosijoitettavaksi- joissakin tapauksissa jopa voin harkita kouluttavani ne ensin.

Suursnautsereista ja kasvatustyöstäni kerron lisää kennel Silsile´s- otsikon alla.

Kotosalla meillä asustelevat:

Suusrnautseri Silsile´s My Bear Brother `Koda`, 3-vuotias suurisydäminen pieni mies. Sen lähtökohdat orpopoikana ovat hyvin erikoiset ja tuttipullolla kasvatettuna ei sen koko ihan vastaa sitä, mihin luontaiset edellytykset normaalisti olisivat olleet. Kaunis koira muuten, ja uskomattoman hoittoviettinen mitä tulee ihmisen tai eläinten lapsiin. Meiltä ei lähde maailmalle yhtään kissavauvaa, jonka takapuolen pesemisestä Koda ei olisi vuorollaan huolehtinut. Jo sen ollessa 6-kuinen, kun meillä oli bordercollievauvat, se makasi itsepintaisesti, pentujen emon murinasta huolimatta, laatikossa niiden autuaasti hymyilevänä leikkitelineenä. Koda on hyvin pitkälle avomieheni paras kaveri, molemmat arvostavat toistensa rauhallista, veljellistä kanssakäymisen tapaa..minussa heidän rytmiinsä on aivan liikaa ulospääsemätöntä höyryä koko ajan.

Bordercollie `Väpä`, tulee syksyllä 9-vuotiaaksi. Ihana, viisas poika, niin hyvässä kuin pahassa. Tuli meille 1,5 vuotiaana Tampereelta, Ojalan perheestä (olen tästä elämäni koirasta ikuisesti kiitollinen), jossa oli ehtinyt näyttämään koko repertuaarinsa ja kekseliäisyytensä autojen ja mopojen paimennuksessa yms. Ongelmat tyssäsivät meillä työntekoon.

Tuosta Väpän meille laskeutumisen päivästä lähtien olen ymmärtänyt työparin merkityksen sanan kaikessa laajuudessaan. Kun koira on kuin ihmisen mieli (nöyristelemättä, aina luotettava, aina rinnallasi) ja silti pysyy persoonallisena, hieman uppiniskaisena (pikkusasioissa), ei sitä voi olla rakastamatta!

Väpän tytär `Weedy`on toinen työparini, bordercollie,5-v, nöyrä, huomaamaton, helppoudessaan käsittämätön. Kun viime kesänä työskentelimme paimennustapahtumissa 12-15 tuntisia päiviä helteessä/sateessa koiran uupumatta, ajattelin, että sen arvoa ei voi mitata kullassa. Sen kyky työskennellä rauhallisesti ja tasaisesti kertoo todellisista työominaisuuksista.

Astutan Weedyn syksyllä 2008 ja sen kaikkien pentujen toivon pääsevän oikeiksi työkoiriksi, itselleni jää myös ehdottomasti yksi.

No sitten on tämä moppi; Serra de Airesinpaimenkoira, FunFun Mirable Shakira `Kiira`, joka on valloittanut meidät ADHD-oireyhtymällään ja teatteripersoonallisuudellaan ja josta aivan taatusti tulee vielä hieno paimenkoira. Kiiran tehtävänä on tällä hetkellä luoksetulon kuunteleminen sekä opeista tärkeimmät: miten pystyä olemaan näkymätön ja silti läsnä, miten otsatukan alta ehditään havainnoimaan kaikki väisteltävä kuten kottikärryt, traktori, sulkeutuvat ja avautuvat ovet, varpaitatallaavat kontiosaappaat, vihaiset uuhenpuskut ja vuohensarvet jne. Läksyistä tärkeä on myös, että kanoja ei enää saa syödä (yksi meni vahingossa), elikoita ei nipistellä. Kanojen piilopesän se jo keksi ja aloittaa navettatyöt joka aamu tuoreella munalla.Kiiran työominaisuuksia en vielä ylistä, se osoittaa syttymisensä ja työpäänsä määrän ja laadun tulevina vuosina, eikä sen kanssa ole kiire minnekään. Mutta varsin hauska ja hulvaton tyttö se kaikin puolin on.